14. Goku's Rival
Bulma, Yamcha, Oolong ja Puar ovat tippuneet lentokoneella viidakkoon. Samaan aikaan viidakossa on treenaamassa eräs henkilö joka pitää kauheaa mekkalaa ja Bulma ja muut lähtevät vauhdilla juoksemaan. Samoihin aikoihin Goku on saapunut Master Roshin saarelle koulutukseen. Roshi aikoo kouluttaa Gokua sillä ehdolla, että tämä hakee saarelle nuoren naisen. Goku lähtee Nimbuksella matkaan etsimään treffi ehdokkaita ja samalla Roshi laittaa parhaat kamppeet ylleen. Ja sieltä saapuukin ensimmäinen ehdokas, mutta se ei oikein ole Roshin mieleen joten Goku lähtee etsimään seuraavaa ehdokasta. Seuraava ehdokas saapuukin melko nopeasti ja Roshi on innoissaan, mutta huomaakin harmikseen, että tämä onkin merenneito. Ja tämä lähtee matkoihinsa. Silloin saapuu eräs poika nimeltä Krillin saarelle Roshin koulutukseen ja hän osaa taidon suostutella Roshia jotta tämä pääsisi koulutukseen, mutta suostuttelut eivät ihan riitä ja Krillin lähtee Gokun matkaan etsimään treffi seuraa Roshille, mutta Krillin ei ole täysin puhdassydäminen joten tämä ei pysy Nimbuksen selässä.

 

15. Look out for Launch!
Goku ja Krillin lähtevät etsimään Roshille naisseuraa, mutta Krillinin on kuitenkin roikuttava Gokussa jotta tämä pysyisi Nimbus pilven kyydissä. Samaan aikaan eräässä kuppilassa on eräs etsintäkuulutettu, joka riehuu kuppilassa ja lähtee sitten eteen päin. Tämä naikkonen samalla ryöstää myös junan ja saa poliisit peräänsä. Mutta silloin ajatettu aivastaa ja hänen persoonallisuutensa muuttuu ja hänestä tulee pelokas nuori nainen vaikka hetki sitten tämä oli riehuva huligaani. Silloin Goku ja Krillin saapuvat paikalle ja pistävät poliisit maahan ja vievät tämän naisen jonka nimi on Launch. He vievät tämän tyttösen Roshin luokse ja Launch päättää jäädä Roshin saarelle. Joten Roshi voi alkaa kouluttamaan Gokua ja Krilliniä. Mutta Roshi, Krillin ja Goku saavat myös kokea Launchin väkivaltaisen puolen, mutta Launch saa silti jäädä saarelle.

 

16. Find That Stone
Koko porukka lähtee eräälle saarelle jossa koulutuksen on tarkoitus tapahtua. Ensimmäinen harjoitus on juoksu. Pitää juosta lyhkäinen matka niin nopeasti kuin vain voi. Krillin juoksee hurjaa vauhtia ensimmäisenä ja Goku jää vähän tämän ajasta, mutta Gokun kengät ovat niin kuluneet, että niistä näkyy varpaat läpi. Ja kenkien vaihdon jälkeen Goku on huomattavasti Krilliniä nopeampi. Sitten on Master Roshin vuoro näyttää taitonsa ja tämä juoksee paljon kovempaa kuin Goku ja Krillin. Seuraava oppitunti on etsiä merkattu kivi viidakosta puolen tunnin aikana ja se joka ei kiveä löydä jää ilman illallista. Krillin huijaa aluksi tekemällä yhdestä kivestä samanlaisen kuin alkuperäinen, mutta Roshi hoksaa tämän ja lähettää Krillinin takaisin kiven perään. Silloin Goku on löytänyt kiven ja Krillin huijaa sen itselleen ja lähtee juoksemaan kohti Roshin taloa. Matkalla Krillin haastaa Gokun kaksintaisteluun, mutta häviää ja huijaa Gokua ja nakkaa erin kiven mettään ja vie aidon kiven Roshille ja saa illallisen. Mutta Goku onneksi Launch on valmistanut illallisen myrkyllisestä kalasta ja säästyy mahavaivoilta toisin kuin Goku ja Krillin.

 

17. Milk Delivery
Jälleen on uusi päivä. Toinen treenipäivä on alkanut ja Roshi herättää Gokun ja Krillinin jo puoli viiden aikoihin aamusta. Treeni alkaa juoksu lämmittelyllä maitomiehen luokse. Roshi ilmoittaa, että Goku ja Krillin jakavat kaikki maidot koko kylään jalan, vaikka maitomies antaisi käyttää helikopteria. Tämä maidon kuskaaminen on Roshin mielestä hyvää treeniä. Roshi antaa luvan Krillinin ja Gokun osallistua World Martial Arts turnaukseen jos nämä harjoittelevat ahkerasti.  Samaan aikaan toisaalla Yamcha on myös treenaamassa turnaukseen.

Goku ja Krillin ovat saaneet maidot jaettua ja Roshi ilmoittaa, että he jakelevat maitoja joka aamu seuraavan kahdeksan kuukauden ajan. Ja samalla hän myös sanoo, että siinä oli varhaisaamun treenit ja seuraavaksi alkaa uusi treeni.

 

18. The Turtle Hermit Way
World Martial Arts turnaus lähestyy ja useat treenaavat ankarasti tätä tapahtumaa varten, kuten myös Goku ja Krillin. Samantien maidon jakelun jälkeen alkaa seuraava harjoitus. Krillin ja Goku menevät auttamaan maanviljelijää kyntöpuuhissa, mutta he eivät käytä ollenkaan mitään koneita tai muitakaan apuvälineitä vaan tekevät kaiken käsin, jotta kädet vahvistuisivat ja niistä tulisi kestävimpiä. Tämän harjoituksen jälkeen onkin ruoka aika ja Goku ja Krillin ahmivat nälkäisinä Launchin tekemiä ruokia, mutta ruokailu jää lyhyeen kun Krillin käyttää huolimattomasti pippuria ja Launch aivastaa ja ajaa Gokun, Krillinin ja Roshin ulkosalle. Joten he joutuvat menemään jonkinlaiseen ravintolaan syömään. Syötyään Roshi opettaa pojille hiukan teoriaa. Sen jälkeen onki nokosten aika. Ja tällä kertaa alkaa iltapäivän treenit. He menevät tietyömaalle töihin. Töitä tehdessä Krillin muistelee, kuinka häntä kiusattiin koska hän oli muita heikompi ja nyt hän tahtoo tulla niitä kiusaajiaan vahvemmaksi. Tietöitten jälkeen Goku kysyy milloin aletaan harjoittelemaan taisteluliikkeitä. Roshi sanoo, että sitten vasta kun heillä on tarpeeksi voimia liikuttaa näyttämäänsä kiveä. Mutta Goku liikuttaa tätä kiveä pitkän matkaa, joten Roshi näyttääkin paljon suuremman kiven jota täytyisi liikuttaa. Tämä kivi ei hievahdakkaan vaikka Goku kuinka yrittää, joten treenit jatkukoon. Seuraavana on uimista hai kintereillä. Ja tämän jälkeen he juoksevat ampiaisia pakoon ja ovat samalla köytettyinä puuhun. Näitten treenien jälkeen päivän harjoitusohjelma on ohi. Tätä samaa he joutuvat jatkamaan seuraavat kuukaudet, mutta heillä on lisäpainona kilpikonnankilpi selässään.

 

19. The Tournament Begins
Ahkeran treenauksen ansiosta Goku on valmis liikuttamaan sitä suurta kiveä, jonka Roshi näytti pojille. Goku onnistuu liikuttamaan kiveä kuten myös Krillin. Joten pojat vaativat, että he aloittaisivat nyt taistelulajien harjoittelun. Mutta Roshi onkin eri mieltä. Hän kertoo pojille, että he osaavat jo kaiken mahdollisen hänen koulutuksestaan. Koska jokapäiväinen treeni on vahvistanut heidän kehoaan. Roshi lisää harjoitteluun hiukan haastetta. Hän antaa nyt pojille selkään puolet painavammat kilvet. Ja taas harjoittelu voi jatkua. Toisaalla Bulma, Oolong ja Puar ihmettelevät kuinka kauan Yamcha oikein aikoo harjoitella ja milloin hän tulee takaisin. Silloin Bulmalta tippuu appelsiini tielle ja hän lähtee sen perään ja on jäädä rekan alle, mutta juuri silloin saapuu Yamcha ja pelastaa Bulman. Aikaa kuluu ja turnaukseen on enää päivä aikaa. Goku, Krillin ja Roshi ovat lähdössä turnaukseen ja hyvästelevät Launchin ja lähtevät matkaan. He saapuvat turnaus paikalle ja ilmoittautuvat turnaukseen. He tapaavat myös Bulman, Yamchan sekä muut ystävät.

 

20. Elimination Round
Eräs tuomareista kertoo karsintaotteluiden säännöt ja ilmoittaa samalla että osallistujia on yhteensä 137. Karsinta ottelut pääsee alkamaan ja Gokun ensimmäinen vastustaja on Gokua paljon suurempi ja uhoaa kaikenlaista, mutta Goku hoitelee tämän goljatin pienellä sormen näpäytyksellä tämän selkään. Seuraavana on vuorossa Krillin. Tällä on vastassa eräs kiusaaja menneisyydestä, mutta Krillin hoitelee tämän yhdellä potkulla. Sitten on Yamchan vuoro ja hänkin selviytyy vastustajastaan helposti yhdellä potkulla. Gokulle, Krillinille ja Yamchalle tulee vain voittoja voittojen perään ja kaikki kolme pääsevät lopulta karsinnoista läpi.

 

21. Smells Like Trouble
Kahdeksan karsinnoista selvinnyttä on nyt jäljellä ja he kokoontuvat kuulemaan seuraavat vastustajansa. Tämän jälkeen World Martial Arts turnaus on valmis alkamaan. Ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Krillin ja Bacterian. Ottelussa Bacterian on niskan päällä pahan hajunsa ansiosta ja Krillin ei pysty taistelemaan kunnolla sen takia. Krillin on häviöllä, mutta sitten Goku huutaa Krillinille ettei käyttäisi nenää. Ja näin Krillin alkaa pärjäämään ja saakin Bacterianin kumoon ja loppusilaukseksi pieraisee tämän nenälle. Ja näin Krillin voittaa ja selviytyy jatkoon.

 

22. Yamcha versus Jackie Chun
Seuraavana ottelu vuorossa on Yamcha, joka kohtaa Jackie Chunin. Vaikka Yamcha kuinka yrittää niin hän ei saa osumaakaan Jackie Chuniin. Ja lopulta Jackie Chun päättää lopettaa ottelun ja huitaisee kädellä ilmaan ja siitä syntyy tuulen puuska joka pudottaa Yamchan kehästä. Yamcha alkaa jo epäillä, että se Jackie Chun onkin oikeastaan Master Roshi. Sillä aikaa Jackie Chun lukee Namin ajatuksia ja saakin selville miksi tämä on kokoajan niin synkkänä. Ja seuraavaksi käydään taisto Namin ja Ranfanin välillä. Ranfan yrittää flirttailemalla hämätä vastustajaa ja onnistuukin siinä aluksi, mutta Namilla on niin kova tarve voittaa joten hän vain taistelee flirtistä huolimatta. Mutta Ranfan päättääkin ottaa vaatteet pois ja onkin nyt alusvaatteisillaan. Ja hän ahdistaa Namin nurkkaan, mutta Nam ei putoa vaan hän sulkee silmänsä ja päättää taistella muilla aisteilla. Ja voittaa tämän yhdellä iskulla niskaan. Ja näin selviää jo kolmas jatkoon pääsijä ja se on Nam.

 

23. Monster Beast Giran
Seuraavat ottelu käydään Gokun ja Giranin välillä, mutta juuri kun matsi on alkamaisillaan alkaa satamaan vettä ja ottelua siirretään myöhemmäksi. Goku ja muut menevät vesisateen ajaksi pieneen kuppilaan jonne myös ilmestyy Giran. Eräät taistelijat alkavat haastamaan riitaa Giranille ja Giran ei tästä tykkää ja riidanhaastajat ottavat turpiinsa. Giran meinaa tappaa nämä, mutta silloin Goku ja Yamcha menevät väliin ja Giran alkaa tapella näiden kassa. Mutta silloin Jackie Chun tulee taistelijoiden väliin ja ilmoittaa, että heidät voidaan diskata jos he taistelevat. Koska taisteleminen kehän ulkopuolella on vastoin sääntöjä. Joten näin he lopettavat kahakkansa. Vesisade on hellittänyt ja Gokun ja Giranin välinen ottelu pääsee alkamaan. Giran on aluksi niskanpäällä, mutta hänen iskunsa eivät näytä tehoavan Gokuun. Sitten Goku nakkaa Giranin kauas ilmaan kehän ulkopuolelle ja näyttää että Goku voittaisi voittaisi, mutta Giran omaa siivet ja lentää takaisin kehään. Ja sitten Giran sylkäisee jonkinlaiset kumiset rinkulat Gokun ympärille ja Goku joutuu puristuksiin. Giran viskaa avuttoman Gokun poispäin kehästä, mutta Goku huutaa Nimbuksen hätiin ja pääsee takaisin kehään. Giran käy Gokun päälle ja huitaisee tätä, mutta Goku väistää ja huomaa että hänen häntänsä on kasvanut takaisin. Goku saa lisä puhtia ja pääsee vapaaksi. Ja Gokun uusien voimien myötä Giran päättää luovuttaa. Ja näin Goku voittaa.

 

24. Krillin's Frantic Attack!
Semifinaalit ovat alkamassa ja Jackie Chun vetää Gokun kanssa pienen tanssi esityksen. Ja sen jälkeen Krillin ja Jackie Chun aloittavat semifinaali ottelunsa. Krillin ei osu Jackie Chuniin vaikka kuinka yrittää, mutta lähellä on osua. Sitten Jackie Chun näyttää taitonsa ja iskee Krillinin kanveesiin yhdellä iskulla. Mutta Krillin selviää ja jatkaa taistelua. Jälleen Krillin joutuu maahan Jackien iskusta, mutta Krillin kiiruhtaa ylös ennen kuin tuomari kerkeää laskea kymmeneen. Sitten juonta ja menee kysymään että miten nämä iskut tapahtuvat, koska kukaan ei kerinnyt nähdä iskua koska nämä olivat niin nopeita. Joten Jackie Chun ja Krillin näyttävät kaiken hidastettuna, että miten kaikki tapahtui. Sen jälkeen matsi on valmis jatkumaan. Krillin muistaa kuinka Jackie sekosi nähdessään Ranfanin alusvaatteisillaan joten Krillin viskaa naistenpikkuhousut maahan. Ja sitten Krillin iskee kun Jackie on keskittynyt pikkuhousuihin ja Krillin osuukin potkullaan. Ja näin Jackie lentää korkealle ilmaan ja on laskeutumassa kehän ulkopuolelle. Sitten Jackie keksii tuuman. Hän käyttää Kamehamehaata päästäkseen takaisin kehään ja onnistuukin tässä. Tämän jälkeen Krillin käy Jackien kimppuun, mutta tämä väistää ja iskee Krilliniä niskaan ja tuomari laskee Krillinin ulos. Ja näin Jackie Chun selviytyy finaaleihin.

 

25. The Fearful Aerial Karate Raid!
Toinen semifinaali alkaa Gokun ja Namin välillä. Goku yrittää käyttää samaa tekniikkaa mitä Jackie Chun käytti Krilliniin, mutta tämä hämäävä isku menee kuitenkin huti Namin nopean reaktion ansiosta. Sitten molemmat saavat pari lyöntiä perille. Ja sitten Goku päättää käyttää uutta tekniikkaa jota hän kutsuu tornadoksi. Hän alkaa pyöriä hurjaa vauhtia, joten häneen ei voi koskea. Ja näin ollen Goku on saada Namin pois kehästä, mutta juuri ratkaisevalla hetkellä Gokun pyöriminen lakkaa ja Goku kaatuu maahan. Silloin on Namin aika iskeä ja hän tekeekin vaarallisimman iskunsa, jossa tämä hyppää korkealle ilmaan ja syöksyy Gokun päälle. Ja tämä on niin kova tälli, että Goku menee tajuttomaksi ja tuomari aloittaa laskemisen. Mutta Goku pomppaakin pystyyn kaikkien hämmästykseksi. Joten Nam hyppää ilmaan päättää uusia iskunsa. Mutta Goku hyppää myös. Ja hyppääkin vielä korkeammalle kuin Nam. He taistelevat hetken ilmassa ja Goku saapuu ennemmin kehän pinnalle ja potkaisee Namia, kun tämä on vielä ilmassa. Ja tämän potkun seurauksena Nam lentää pois kehästä. Goku voittaa ja pääsee näin ollen taistelemaan mestaruudesta Jackie Chunia vastaan. Jackie Chun päättää auttaa Namia tämän ongelmissaan ja Nam hoksaa että tämä on Master Roshi. Roshi antaa Namille yhden Dyno kapselin, jotta tämä voisi viedä vettä kotikyläänsä niin paljon kuin tahtoo. Roshi pyytää vielä palvelusta Namilta. Roshi tahtoo todistaa Yamchalle, että Jackie Chun on eri henkilö kuin Master Roshi. Joten Nam pukeutuu Roshiksi ja menee katsomoon. Yamcha hoksaa Roshiksi pukeutuneen Namin katsomossa ja hän pyytää anteeksi Jackie Chunilta, koska on väittänyt tätä Master Roshiksi.

 

26. The Great Finals!
On alkamassa finaali ottelu. Siinä kohtaavat Jackie Chun ja Goku. Jackie saa ensimmäisen osuman perille ja Goku on lentää ulos kehästä, mutta Goku käyttääkin häntäänsä apuna ja laskeutuu nätisti takaisin kehään. Seuraavaksi alkaa Kamehameha mittelö. Tämä menee tasan ja molemmat kaatuvat maahan. Jackie Chun käyttää erästä harhauttavaa tekniikkaa ja saa Gokun maahan, mutta tämä nouseekin pian takaisin ylös. Sitten Goku käyttää samaa tekniikkaa mitä Jackie käytti hetki sitten ja onnistuukin sumaan ja saa hänet maahan. Noustuaan Jackie käyttää juoppo tekniikkaa, joka hämää Gokua ja Goku ottaakin paljon iskuja vastaan. Mutta sitten Goku keksiikin käyttää hulluapina tekniikkaa ja saakin Jackien taas maahan. Noustuaan Jackie Chun alkaa hypnotisoimaan Gokua ja Goku pysähtyy paikalleen.

 

27. Goku in the Biggest Crisis
Jackie Chunin jatkaa hypnotisointia ja tämän seurauksena Goku vaipuu syvään uneen. Tuomari alkaa laskemaan lukua ja kerkeääkin laskea melkein kymmeneen. mutta silloin Bulma huutaa katsomosta, että päivällinen on valmis ja silloin Goku pomppaa salamana pystyyn. Goku saa iskun perille ja Jackien nenä aukeaa. Sitten Jackie Chun päättää käyttää hänen pahintaan iskuaan jota hän on vain käyttänyt kerran. Isku on semmoinen, että Jackie Chunin käsistä virtaa hurja sähkömäärä Gokun kehoon. Ja Goku pääsee tästä pulasta pois vain jos luovuttaa. Mutta Goku ei aio ikinä luovuttaa. Ilta on alkanut jo hämärtää ja on täysikuu. Silloin Goku katsahtaa taivaalle ja muuttuu jälleen valtavaksi apinaksi. Goku pääsee sähkötyksestä irti ja alkaa riehumaan. Ja tuhoaa taisteluareenaa. Ihmiset pakenevat paikalta. Yamcha ja muut aikovat leikata taas Gokun hännän, mutta Jackie Chun onkin nopeampi ja käyttää hurjaa Kamehamehaata. Ja näin valtaisa apina katoaa näkyvistä.

 

28. Crash! Force versus Force!

Kaikki surevat Gokun poismenoa, mutta sitten Jackie Chun osoittaa kädellä kivikasaan. Ja siellä se Goku makaakin aivan elossa. Krillin antaa vaatteensa Gokulle ja matsi voi taas jatkua. Jackie yrittää Kamehamehaata, mutta hänen energiansa ei riitä kyseiseen iskuun. Mutta Goku onnistuu tekemään Kamehamehaan, mutta tämä meneekin huti. Ja sitten Goku potkaisee Jackie Chunia ilmasta ja tämä putoaakin kehän ulkopuolelle. Ja kaikki luulevat Gokun voittaneen. Mutta ei. Jackie Chun on yhä pelissä mukana, koska tämä leijuu maan pinna yläpuolella ja palaa takaisin kehään. tämän jälkeen Goku ja Jackie päättävät etteivät käytä enää muuta kuin taistelu iskuja. Aikansa mukiloituaan toisiaan molemmat osuvat yhtä aikaa ja putoavat maahan. Tuomari alkaa laskea lukua. Ja voittaja on se kumpi aiemmin nousee pystyyn. Goku pääseekin pystyyn, mutta kaatuu saman tien ja silloin Jackie Chun nousee ja pysyykin pystyssä ja hänestä tulee uusi mestari. Palattuaan tajuihinsa Goku sanoo Jackie Chunille, että treenaisi joka päivä jotta hänestä tulisi yhtä voimakas kuin Jackie Chunista. Joten Master Roshin temppu on onnistunut ja hän menee syrjemmälle ja riisuu naamionsa. Roshi palaa Gokun ja muiden luokse ja onnittelee Gokua ja Krilliniä hyvästä turnauksesta ja tämän jälkeen he lähtevät syömään porukalla. Goku ahmii ruokaa oikein urakalla ja lasku on niin huima, että siinä menevät kaikki Roshin voittorahat.

 

Takaisin